Hae
Carita Pesonen

Polttaripäivä

Odotin jännityksellä tätä kuuluisaa polttaripäivää ja olin jo mielessäni valmistautunut siihen, että vallitseva tilanne sotkee suunnitelmat niin, että polttareita ei joko järjestetä tai ne siirtyvät häiden jälkeiseen ajankohtaan. Kaikki meni kuitenkin toisin kuin olin suunnitellut ja pari viikkoa sitten minulle oli järjestetty ikimuistoinen polttaripäivä (josta ei puuttunut naurua, itkua tai niiden sekaisia tunteita) ihanien ystävien seurassa.

Olin laittanut aamulla herätyskellon soimaan aikaisin, sillä tiesin että miehen polttaripäivä oli tänä kyseisenä lauantaina. En osannut odottaa omia polttareita samalle päivälle sillä olimme jo alkuun pyytäneet kaasoja ja bestmaneja sopimaan keskenään polttareiden ajankohdasta niin, että meidän polttarit eivät osu samalle viikonlopulle, jotta meidän ei tarvitse miettiä lapsille hoitajaa. Valmistauduin aamulla lähtemään lasten kanssa ulkoilemaan, kun ovikello yhtäkkiä soi. Oven takana odottivat kaasot jotka toivottivat kuuluvaan ääneen ihanaa polttaripäivää. Tästä yllätyksestä toipumiseen meni hetki ja pakkailin kädet jännityksestä täristen tavaroita laukkuun. Sain listan jonka mukaan pakkasin laukun ja tämän lisäksi minut ohjeistettiin pukemaan päälleni jotain valkoista tai kultaista. Pakko myöntää että olin osittain pelännyt tätä päivää, sillä minut paremmin tuntevat ihmiset tietävät etten pidä extempore meiningistä vaan haluan itse olla ajantasalla siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. No nyt sain elää päivän ilman aikatauluja, huolta huomisesta ja heittäytyä mukaan päivän ohjelmaan josta minulla ei ollut pienintäkään aavistusta.

Polttaripäivä

Polttaripäivä alkoi kuohuviiniä kilistellen ja automatkalla silmät sidottuina. Tämä automatka jos joku oli jo hyvin extremeä tällaiselle jännittäjälle. Saavuimme kaasojen kanssa lopulta joen varrella sijaitsevaan rantasaunaan, jossa muu porukka odotti valmiina. Oli ihanaa nähdä ystäviä tämän pitkän korona kevään jälkeen ja olin enemmän kuin onnellinen jokaisen heidän läsnäolostaan. Siinä hetken ihastelimme kaunista miljöötä ja siirryimme piknik tyyliselle brunssille piha-alueelle. Vuorossa oli melko tunteikas hetki, sillä sain kirjeen jonka lapseni olivat yhdessä kaason kanssa kirjoittaneet minulle. Yksi ystävävistäni ei myöskään päässyt osallistumaan polttaripäivään, mutta hän oli kirjoittanut kirjeen ja maalannut kauniin maalauksen. Näitä tekstejä ääneen lukiessa muutama kyynel vierähti poskelle ja hetken keräilin taas itseäni. Seuraavana vuorossa oli pientä ohjelmaa jossa sain eteeni tussin sekä kiviä. Minun piti kirjoittaa ex-miesteni nimet kiviin ja heitimme nämä kivet syvälle jokeen. Siellä ne ovat joen pohjalla ja siellä ne myös pysyvät.

polttaripäivä

Tämän jälkeen siirryimme seuraavaan ohjelmanumeroon. Tulevan vaimon tulee tietysti osata leipoa ja niinpä olin hetkeä myöhemmin kulho ja vispilä kädessä leipomassa muffinseja. Muffinssien valmistuessa höpöttelimme niitä näitä ja vaihdoimme kuulumisia porukalla. Kun leipomukset valmistuivat siirryimme kahvittelemaan ja maistelemaan lopputulosta. Ilmeisesti tästä vaimo  kokeesta suoriuduin hyvin, sillä muffinssit maistuivat kaikille.

polttaripäivä

Olen askarrellut häihin sekä kotiin jos jonkinlaisia maalaisromanttisia koristeita, joten seuraavana oli ohjelmassa rakastamaani puuhaa eli askartelua ja näpertämistä! Kranssien, koristeiden ja tuikkukippojen askartelu juuttinarusta, tekokukista sekä pitsistä viinilasin äärellä oli taivaallisen rentouttavaa. Askarteluiden jälkeen oli aika siirtyä seuraavaan paikkaan. Hyppäsimme autoon ja ajoimme kaupunkiin terassille viini lasilliselle sekä ravintolaan syömään. Ruokapöydän ääressä keskustelimme ja muistelimme vuorotellen mistä tunnemme toisemme. Ruokailujen lomassa myös palautimme mieleen nuoruusmuistoja jotka olivat jo päässeet unohtumaan.

Ruokailujen jälkeen oli aika siirtyä takaisin rantasaunalle ja lämmittämään saunaa. Saunomista, uintia ja rentoa yhdessä oloa. Loppuilta hurahti vauhdilla hyvässä porukassa. Pakko sanoa, että tämä polttaripäivä ja koko ohjelma oli niin minun näköinen kuin vain voi olla. Onni on ihanat ystävät, sukulaiset ja kaasot jotka tuntevat minut ilmeisen hyvin. Olin sanoin kuvaamattoman kiitollinen parhaista parhaimmille ystäville jotka tekivät päivästä ikimuistoisen! ♥

polttaripäivä

LUE MYÖS ↓

UNELMIEN VIHKISORMUS

VIHKISORMUKSEN VALINTA

HÄÄKORISTEET JA HÄÄKATTAUKSEN SUUNNITTELU

SEURAATKO JO? ♥

INSTAGRAM | FACEBOOK | BLOGIT.FI

Kaupallinen yhteistyö

Unelmien vihkisormus

Kaupallinen yhteistyö: Malmin Korupaja

Varmasti jokainen on kuullut sanonnan ”timantit ovat tyttöjen parhaita ystäviä”. Itse ainakin voin täysin samaistua tähän ja alusta alkaen oli selvää, että vihkisormuksestani ei tule puuttumaan timantteja. Timanttisormus on ajaton ja ihanan klassinen valinta vihkisormukseksi. Vihkisormus on tärkeä hankinta joka kuvastaa ikuista rakkautta sekä sitoutumista avioliittoon. Ylipäätänsä tätä naimisiin menoa ja häitä suunnitellaan sillä periaatteella, että kaikki tapahtuu vain kerran elämässä joten vihkisormuksen tulee olla ”se oikea” unelmien vihkisormus. Minä löysin oman vihkisormukseni helpommin kuin olisin koskaan osannut kuvitella. Siinä se nyt vihdoin on ja juuri sellaisena kuin olin sen alunperin mielessäni ajatellut.

vihkisormus

Vihkisormus

Ihan alkuun ensimmäinen kriteeri vihkisormuksen hankinnassa oli sen kotimaisuus. Tämä on asia jota henkilökohtaisesti arvostan eniten. Halusin sormuksen olevan suomalaista käsityötä joka on laadukasta ja kestävää. Toisena kriteerinä oli sormuksen käytännöllisyys. Vaikka halusin vihkisormukseen yhden ison ja näyttävän timantin niin istutuksen tuli olla matala jotta sormus on käytännöllinen arjessa. En koskaan ota edes kihlasormusta pois sormesta, joten myös vihkisormuksen tulee kestää arjen askareita ja työn tekoa. Vihkisormuksen tuli olla valkokultainen niin kuin kihlan sekä timantit kirkkaita. Halusin yhden ison sekä näyttävän timantin keskelle sormusta ja pyörittelin päässäni vaihtoehdot niin ovaalin, pyöreän kuin pisaran muotoisen kiven välillä. Näistä ehdottomaksi suosikiksi valikoitui kuitenkin pisaran muotoinen timantti joka on näyttävä ja tietyllä tavalla persoonallinen. Vielä lisäksi asetin yhdeksi kriteeriksi kapean ja kevyen näköisen rungon. Eikö kaikki nämä toiveet kuulosta ihan realistisilta?

vihkisormus

 

Kun on aika hankkia vihkisormus niin kannattaa suunnata kultasepän luo jonkinlaisen oman unelmasormuksen hahmotelman kanssa. Ammattitaitoinen kultaseppä osaa auttaa löytämään tai jopa suunnittelee kanssasi juuri sinun näköisen vihkisormuksen. Löysin omani vielä ennätysajassa, sillä olin varautunut viettämään tunnin jos toisenkin sormusten parissa Malmin Korupajan myymälässä vieraillessani. Pelkäsin että minulle iskee valinnanvaikeus ja en pysty tekemään päätöstä sormuksesta, mutta olin todellakin väärässä. Kerroin kultasepälle toiveeni sormuksen suhteen ja näytin muutaman kuvan jotka olin Pinterestistä bongannut. Hetkeä myöhemmin sain eteeni muutaman mallin ja siinä se oli. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja heti tämän sormuksen nähdessäni tiesin sen olevan oikea. Sain niin loistavaa ja ammattitaitoista palvelua Malmin Korupajalta, että voin vain lämpimästi suositella suuntaamaan liikkeeseen ja tutustumaan valikoimaan mikäli sormuksen hankinta on ajankohtaista.

Vihkisormukseni on valmistettu 100% kierrätyskullasta ja tämä pisaranmuotoinen timanttisormus kuuluu Malmin Korupajan omaan Precious mallistoon. Malmin Korupajan oma mallisto on myös osittain tilattavissa nettikaupasta, joka tekee sormuksen hankinnasta askeleen helpompaa. On mahtavaa, että oma vihkisormukseni on juuri kotimaista käsityötä ja suomalaisen kultasepän valmistama. Pohdimme yhdessä kultasepän kanssa vaihtoehtoja fiksata sormusta, mutta päädyimme pitämään sen sellaisenaan. Ainoastaan kokoa muutettiin, jotta sormus istuu sormeen täydellisesti, mutta itse sormus säilyi ulkonäöltään juuri sellaisena kuin se olikin. Sormuksessa on 0,37ct ja pisaranmuotoisen timantin lisäksi sormuksessa on 22 pienempää timanttia. Tästä sormuksesta ei puutu säihkettä ja se on juuri minun näköinen. Arvatkaa kuinka monta iltaa olen sovitellut ja ihastellut sormusta. En malta odottaa, että saan sen pian pysyvästi sormeeni.

vihkisormus

Ps. Tiesittekö että timanttisormusta kannattaa muistaa käyttää säännöllisesti huollossa, sillä se vaikuttaa merkittävästi sormuksen kestävyyteen. Se että huolehtii sormuksesta ja huoltaa sitä säännöllisesti vaikuttaa myös lopulta sormuksen arvoon. Kannattaa siis pitää huolta tärkeistä koruista ja muistaa säännöllinen huolto, jotta sormuksesta on iloa vielä vuosien päästä. ♥

LUE MYÖS ↓

VIHKISORMUKSEN VALINTA

KESÄHÄÄT – PERUTAANKO VAI JUHLITAANKO?

HÄÄKUTSU JA VIERASLISTA

HÄÄKORISTEET JA HÄÄKATTAUKSEN SUUNNITTELU

SEURAATKO JO? ♥

INSTAGRAM | FACEBOOK | BLOGIT.FI