Hae
Carita Pesonen

Syntymäpäivien tarjoilut + reseptit

juhlahumua täynnä oleva viikonloppu olisi vihdoin vietetty ja nyt voin tämän syksyn osalta huokaista. Vaikka juhlien järjestäminen (erityisesti jollain kivalla teemalla) on mukavaa niin on se älyttömän rankkaa! Leipominen, siivoaminen ja stressi kuuluvat elämään aina juhlia edeltävinä päivinä. Tykkään panostaa tarjottaviin, koristeluun ja kattaukseen – kaiken täytyy olla täydellistä ja sopia yhteen.

Mielelläni leipoisin kaiken omin pikku kätösin, mutta järkevästi ajatellen kakun valmistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi. Kahden pienen lapsen kanssa keittiössä häärääminen ei suju aina suunnitelmien mukaan. Auttavista pienistä käsistä on valitettavasti vielä tässä vaiheessa enenmän haittaa kuin hyötyä. Olen tehnyt sen päätöksen, että lasten syntymäpäivien lähestyessä tilaan kakut valmiina ja säästän omia hermojani.

Meillä on aina juhlissa tarjolla sekä suolaista että makeaa. Se on jännä kuinka lasten suuhun makeat herkut maistuvat aina paremmin ja puolestaan aikuiset syövät mielummin suolaisia tarjottavia. A sai maistaa pienen palan omaa syntymäpäiväkakkua ja K puolestaan villiintyi syömään kakkua, pipareita ja donitseja (nämä ovat hänen suosikki herkkuja).

Ihan ensimmäisenä  jo aiemmin Instagramin puolella vilahtaneesta donitsiseinästä tuli paljon kyselyjä. Seinä oli tilattu Serpentiiniltä ja Pirkan pakaste donitsit löytyivät Citymarketista. Kakku oli tilattu leipomosta, macaron leivokset sekä piparit ostettu kaupasta. Minulle jäi siis vain hommaksi valmistaa pari suolaista piirakkaa. Piirakat valmistuvat onneksi nopeasti käden käänteessä ja näiden juhlien järjestäminen sujui vaivattomasti. Jaan teille pari todella onnistunut ja maistuvaa suolaista piirakkaa reseptiä näistä juhlista!

Feta-parsakaali- ja kinkku-paprikapiirakka

Pohja

(Jos teet molemmat piirakat tee ohje tuplana. Tämä ohje on mitoitettu yhteen pohjaan)

4,5 dl vehnäjauhoja

150 g voita

1,5 dl  Emmental juustoraastetta

1/2 dl vettä

Sekoita vehnäjauho ja sulatettu voi keskenään. Lisää joukkoon juustoraaste ja vesi. Painele pohja piirakkavuoan pohjalle. Pistele haarukalla muutamia reikiä pohjaan ja esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

 

Feta-parsakaalipiirakka

200 g pakaste parsakaalia

200 g Fetajuustoa

2 dl Creme fraichea

2 dl ruokakermaa

2 kananmunaa

1,5 dl Emmental juustoraastetta

Sulata parsakaali mikrossa pussin ohjeiden mukaan. Levitä feta ja parsakaali tasaisesti esipaistetulle pohjalle. Sekoita keskenään kananmunat, ruokakerma ja creme fraiche. Kaada seos piirakkavuokaan. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20-25 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut kauniin värin pintaan.

Kinkku-paprikapiirakka

200 g kinkkusuikaleita

1 prk säilyke papriksuikaleita

2dl kermaviiliä

2dl ruokakerma

2 kananmunaa

Asettele kinkku- ja paprikasuikaleet tasaisesti esipaistetulle pohjalle. Sekoita keskenään kananmunat, ruokakerma ja kermaviili. Kaada seos piirakkavuokaan. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20-25 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut kauniin värin pintaan.

Vinkki: Valmista piirakat juuri pari tuntia ennen vieraiden saapumista niin ne ovat juuri sopivasti jäähtyneet ja maistuvat hyvältä näin tarjottuna!

tarjoilut

LUE MYÖS ↓

YKSIVUOTIAS

LASTEN PÄIVÄRYTMI

MITÄ OSTAN JA MITÄ EN KOSKAAN OSTA KAUPASTA?

VAUVAN JA TAAPERON SMOOTHIEKAKKU

ÄITI ON VÄHÄN VÄSYNYT…

SEURAATKO JO? ♥

INSTAGRAM | FACEBOOK | BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Yksivuotias

Nyt se vauvavuosi olisi virallisesti takana päin, sillä meidän kuopus vietti toissapäivänä syntymäpäiväänsä ja nyt hän on virallisesti yksivuotias taapero. En voi käsittää kuinka nopeasti tämä vuosi on kulunut. Tuntuu että vasta tuo pieni rakas saapui tähän maailmaan. A on ilahduttanut meitä tämän vuoden aikana lukuisia kertoja ja hänestä on kasvanut erittäin iloinen, hymyilevä ja touhukas yksivuotias. Tämän vuoden aikana on koettu paljon ja opittu vielä enemmän. Kahden pienen lapsen kanssa vuosi on ollut vähintään yhtä vauhdikas kuin sen kuvittelinkin (pelkäsin) olevan.

yksivuotias

Tämä kulunut vuosi on ollut unohtumaton niin hyvässä kuin pahassa. A:n syntyessä asuin käytönnässä reilut kolme viikkoa sairaalassa ennen kuin pääsimme kotiutumaan vauvan kanssa. Nuo kolme viikkoa ovat olleet elämäni pisimmät viikot. Odottamattomasta alkutaipaleesta huolimatta arki lähti sujumaan kotona kahden pienen lapsen kanssa hyvin. Päälimmäisenä mielessä on kiitollisuus. Kiitollisuus siitä että saadaan olla perhe juuri tällä kokoonpanolla ja meillä on kaksi tervettä lasta.

Tämä kuopuksen vauvavuosi on ollut hyvin erilainen verrattuna esikoisen vauvavuoteen. Kahden pienen lapsen kanssa on omat haasteensa ja kaksi ei todellakaan mene siitä samassa missä yksi. Kun perheeseen kuuluu sekä taapero että vauva niin työtä ja tehtävää on vähintään tuplasti. Tuntuu että aika on mennyt kuin siivillä ja pian joudutaan miettimään jopa päivähoidon aloittamista. Tosin päiväkodin aloittaminen on näillä ajatuksilla ajankohtaista aikaisintaan ensi vuoden keväällä, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Tuo vuosi sitten syntynyt avuton vauva ottaa nykyään muutamia askelia omilla jaloillaan, yrittää touhukkaasti leikkiä siskonsa kanssa ja on hyvin seurallinen päivänsäde. Hän ei kiukuttele turhasta, vaan on erittäin tyytyväinen elämäänsä ja näyttää nauttivan perheen yhteisestä ajasta. A on oppinut päivä päivältä pitämään paremmin puoliaan ja pärjää koko ajan paremmin isosiskon leikeissä mukana. Tulevana viikonloppuna juhlitaan rakasta yksivuotiasta perheen, sukulaisten, ystävien ja kummien kanssa.

Ainiin ja ihan mahtavaa vauvan päivää! Tiesitkö että aina syyskuun viimeisenä perjantaina vietetään vauvan päivää joka on virallinen juhlapäivä. Meillä on vauvavuosi niin tuoreessa muistissa että toivon jaksamista, hyvin nukuttuja öitä ja paljon rakkautta jokaiseen vauvaperheeseen. <3

LUE MYÖS ↓

PÄIVÄ MUN KANSSA – LAPSIPERHEEN ARKEA

MITÄ PAKATA LASTEN KANSSA VIIKON LOMALLE?

LASTEN PÄIVÄRYTMI

MILLAINEN ÄITI MINÄ OLEN?

PALJON RAHAA KULUU LAPSIPERHEESSÄ?

SEURAATKO JO? ♥

INSTAGRAM | FACEBOOK | BLOGLOVIN | BLOGIT.FI