Hae
Carita Pesonen

Ei niin onnistunut synnytystarina

Tätä kirjoitusta on toivottu ja odotettu paljon. Kuopuksen syntymästä on kulunut nyt kaksi kuukautta ja ajattelin hieman kertoa siitä mitä synnytyksessä tapahtui – tästä aiheesta en ole aiemmin julkaissut mitään somessa. Yleensä synnytystarina kertoo siitä kuinka synnytys on käynnistynyt kotona ja miten kaikki on edennyt lopulta päättyen lapsen syntymään alateitse. Ajattelin ensin kirjoitanko tästä synnytyksestä ollenkaan, sillä meidän pienokainen syntyi loppujen lopulta sektiolla – juuri niin kuin oli suunniteltu ja ennakkoon päätettynä päivänä. Tässä synnytystarina, joka ei mennyt niin hyvin kuin mahdollista tai edennyt suunnitelmien mukaan.

Jos haluat lukea hyvästä synnytyskokemuksesta niin tässä esikoisen synnytyskertomus. Mikäli et halua tietää mitä kaikkea sektiossa voi mennä pieleen niin suosittelen jättämään lukemisen tähän. Tämä synnytystarina ei edennyt käsikirjoituksen mukaan.

synnytystarina

Synnytystarina

Kuulostelin kroppaani päivittäin viimeisten raskausviikkojen aikana ja pelkäsin kipeiden supistusten alkavan kotona. Lapsen ollessa perätilassa ja supistusten alkaessa sekä lapsiveden mennessä olisi tullut kiire soittaa ambulanssi ja saapua sairaalaan mahdollisimman nopeasti. Kipeitä supistuksia ei onneksi ilmaantunut juuri ollenkaan edes viimeisinä päivinä, vaikka en aina osannut ottaa niin rauhallisesti kuin ehkä olisi pitänyt. Kivuttomia vatsan inhottavan pinkeäksi tekeviä supistuksia puolestaan tuli säännöllisesti ja todella usein. Leikkauspäivää edeltävänä päivänä jännitys alkoi pikku hiljaa saapua. Ruoka ei maistunut ja ajatus lähestyvästä leikkauksesta oli koko ajan mielessä.

Leikkaus aamuna heräsin virkeänä parin tunnin yöunien jälkeen. Olin tyytyväinen, että olin osannut nukkua edes sen verran siinä tilanteessa. Saavuimme Kallen kanssa sairaalaan heti aamusta sovittuna aikana. Ennen leikkausta vauva ultrattiin vielä ja hän oli edelleen perätilassa. Sitten ei muuta kuin valmistautumaan tulevaan. Jännityksen aiheuttamat kyyneleet vierähtivät poskelle ja siirryimme synnytyssaliin pukeutumaan sekä valmistautumaan leikkaukseen. Oli helpottavaa tietää, että Kalle pääsee mukaan leikkaussaliin. Se tuo tietynlaista tukea ja turvaa, kun tietää läheisen olevan koko ajan läsnä. Edellisen päivän ravinnottomuus tuntui pahoinvointina ja heikkona olona. Meinasin pyörtyä jo kahteen kertaan synnytyssalissa pelkkään tipan laittoon. Parin tunnin odottelun jälkeen meidät tultiin vihdoin kutsumaan leikkaussaliin.

SYnnytys

Juuri ennen lähtöä leikkaussaliin kätilö vaihtui. Aamusta alkaen meidän kanssa ollut kätilö lähti avustamaan toisessa synnytyksessä ja kaiken kiireen keskellä en enää tiennyt kuka meidän kanssa jatkoi. En muista näin jälkikäteen yhtäkään synnytys- tai leikkaussalissa tapaamaani ihmistä, mikäli en olisi tavannut heitä uudelleen leikkauksen jälkeen. Jännityksellä saattoi olla osansa ja vaikutti näin omaan keskittymiseeni. Leikkaussaliin saavuttaessa tärisin niin paljon, että en saanut millään pidettyä jalkoja paikoillaan. Puudutuksen ja lääkkeiden myötä tärinä kuitenkin hävisi asteittain ja mieli rentoutui. Yritin ajatella kaikkea mahdollista joulusta kesään jotta todellinen tilanne unohtuisi. Minuutit leikkauspöydällä tuntuivat ikuisuudelta ja lapsen saaminen ulos asti tuntui piinaavan pitkältä, vaikka ei siinä montaa minuuttia tainnut todellisuudessa kestää.

Olin ollut kerran aiemmin leikkauksessa lapsena ja luojan kiitos en muista siitä kokemuksesta mitään. Minulla ei siis ollut minkäänlaista käsitystä siitä miltä leikkaus kuuluu tuntua. Tunsin koko leikkauksen ajan jotain. Alkuun en niinkään kipua, mutta kaikki tekeminen tuntui epämiellyttävältä. Pikku hiljaa puudutus alkoi väistyä ja olo alkoi olla tukala. Voin rehellisesti sanoa, että minulla on aika korkea kipukynnys, mutta viimeisten minuuttien ajan toivoin kaiken päättyvän nopeasti. Puudutus ei siis toiminut ihan niin kuin olisi pitänyt. Kipu alkoi olla sen verran sietämätöntä, että sanoisin tämän leikkauksen olleen paljon kivuliaampi kokemus kuin ensimmäisen synnytyksen. Kun leikkaus oli valmis minut siirrettiin heräämöön odottelemaan. Puudutus oli nopeasti kokonaan poissa ja pystyin oikeastaan heti leikkauksen jälkeen koukistamaan jalkoja (jopa leikkauspöydällä pystyin liikuttamaan jalkoja puudutuksesta huolimatta ja jälkeenpäin ajateltuna tämä tuntuu aika hurjalta).

Kaiken tämän keskellä kuitenkin oma vointi unohtui nopeasti. Vauva oli siirretty vauvatehon puolelle, sillä synnytyksessä kaikki ei mennyt niin kuin piti. Vaikka kyseessä oli suunniteltu sektio niin vauvan ulosauton yhteydessä oli tapahtunut jotain ihan käsittämätöntä – sellaista mitä ei todellakaan pitäisi tapahtua. Tuosta päivästä lähtien olen miettinyt miten kaikki tämä mitä meille tapahtui on edes mitenkään mahdollista. En halua sen tarkemmin kertoa mitä synnytyksessä tapahtui, mutta meidän pieni on kuitenkin nyt kunnossa.

toipuminen synnytyksestä

Fyysisesti olemme toipuneet molemmat niin hyvin kuin mahdollista. Onneksi tuo pieni ihminen ei tule muistamaan ensimmäisistä viikoista sairaalassa yhtään mitään. Vauvojen paraneminen ja nopea toipuminen on jotain ihan uskomatonta. Kaikista vaikeinta on ollut oma henkinen toipuminen kaikesta. Itkin ensimmäisinä päivinä varmasti enemmän kuin koko elämäni aikana ja kaikki tuntui ylitsepääsemättömän rankalta. Kävin jopa psykiatrisella puolella keskustelemassa tapahtuneesta, jotta tämä ei jättäisi niin pahoja traumoja mieleen. En koskaan osannut odottaa mitään tällaista. Muistan varmaan ikuisesti tämän kokemuksen, vaikka haluaisin vain unohtaa kaiken.

Tällä hetkellä tuntuu, että meidän perhe on hyvä juuri tällaisenä eikä meiltä puutu mitään. Osittain ajatuksia varjostaa myös koko tapahtuma ja en todellakaan halua synnyttää sektiolla enää koskaan uudestaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että haluan kaksi lasta ja nyt minulla on kaksi aivan ihanaa tyttöä. Ajatukset voivat vuosien mittaan muuttua joten en tietenkään pois sulje sitä mahdollisuutta, että meidän perhe tulisi kasvamaan. Nyt kuitenkin juuri tässä hetkessä meidän on hyvä näin.

Normaalin synnytyksen ja sektion jälkeen, jos minulta kysyttäisiin kumpi oli helpompi niin arvaatte varmasti vastauksen. En missään nimessä ikinä uudestaan harkitsisi sektiota jos ei olisi ihan pakko. Tällä kertaa sektio vain oli ainoa vaihtoehto. Mietin ihmisiä jotka pelkäävät ns. normaalia synnytystä ja tietoisesti haluavat sektion. Omien kokemuksien kautta ensimmäinen synnytys oli niin paljon helpompi kuin leikkaus. Tietysti kaikki mitä meille tapahtui ei ole ihan joka päiväistä ja toivottavasti kenenkään muun ei tarvitse kokea vastaavaa.

Vaikka tämä ei ollut se kaikista onnistunein synnytystarina niin olen enemmän kuin kiitollinen, että meillä on iloinen ja terve tyttö kaikesta kokemastaan huolimatta.

LUE MYÖS ↓

ONNELLINEN PERHEENÄITI?

PUHUTAAN SUORAAN IMETYKSESTÄ

SEKTIO VAI PERÄTILASYNNYTYS?

MITÄ SYYSVAUVA TARVITSEE?

SEURAA ♥

INSTAGRAM | FACEBOOK

 

12 kommenttia

  1. Nanna kirjoitti:

    Tämä koko juttuhan on ihan tyhjän kanssa kun et kerro mitä tapahtui? Ja miten niin sektio oli edes pakko,kyllähän perätilavauvoja synnytetään ja siihen ennemmin kannustetaan kuin sektioon.
    Mikset auta muita ja kerro suoraan mitä kävi?

  2. carita kirjoitti:

    Niin kuin otsikossa lukee niin tämä on synnytystarina eikä selvitys koko kansalle vauvan ”tapaturmasta”. Teksti kertoo minun kokemukseni siitä mitä synnytyksessä tapahtui ja esimerkiksi vauvan tiedot ja terveydentila ei ole asia jonka jaan julkisesti blogissa tai somessa. Et selvästikään ole perehtynyt tarkemmin asiaan perätilavauvoista. Vaikka perätilavauvoja kannustetaan synnyttämään alateitse niin aina se ei ole mahdollista. Minun tapauksessa normaali alatiesynnytys ei olisi ollut mahdollinen. Vaikka lantion mitat olivat magneettikuvien perusteella täydelliset normaaliin synnytykseen niin vauvan jalkojen asento ja napanuoran sijainti eivät antaneet muuta vaihtoehtoa kuin synnyttää hänet sektiolla. Tämänhän olin jo aiemmin täällä kertonutkin ja sen blogia säännöllisesti lukevat tiesivät jo. 🙂

  3. Kata kirjoitti:

    Hei kerroit, että synnytyksessä ei kaikki mennyt niinkuin piti ja tapahtui jotain käsittämätöntä, ja ilmeisesti siis vauvalle. Oletko pyytänyt potilaskertomukset synnytyksestä ja tutustunut asiaan tarkemmin? Kehottaisin tekemään asiassa potilasvahinkoilmoituksen, mikäli epäilet ettei sektio sujunut täysin asianmukaisesti.

    Terveisin potilasvahinkojen parissa työskentelevä

  4. carita kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi. Olen pyytänyt kaikki potilaskertomukset ja minua neuvottiinkin tekemään pottilasvahinkoilmoitus, joten tämä asia on käsittelyssä. 🙂

  5. Emppu kirjoitti:

    Samaa mietin kuin ylläoleva, miksi pitää kirjoittaa pitkä teksti ei mistään? Klikkejä varmaan tulee otsikon vuoksi, mutta eipä tälläinen höpöhöpö-tarina kiinnosta tai auta ketään. Vai mikä tässä oli se pointti?

  6. Tove kirjoitti:

    Myös oma sektioni ei mennyt kuin pitänyt, paraneminenkin pitkittyi. Osotin kertomuksesta samaistumispintaa jonka vuoksi sen avasin. En kuitenkaan pitänyt kertomuksessasi tästä mysteerin virittämisestä.. jotain hirrrveää kauheaa tapahtunut mutta et halua sitä kertoa mutta vihjaat kuitenkin kuin haluaisit kertoa? täynnä tyhjää, olisit jättänyt julkaisematta niin ei lukijoiden ärsytyskynnys nouse..

  7. carita kirjoitti:

    Pointti tässä on se mikä yleensä synnytystarinoissa – kerrotaan kuinka synnytys etenee vaiheittain. Enpä ole muunlaisia synnytyskertomuksia ainakaan itse lukenut! 😀 Onhan se suunniteltu sektio vähän erilainen tapa synnyttää eikä siinä pysty itse vaikuttamaan synnytyksen etenemiseen. Kiitos mielipiteestä, että tämä synnytystarina oli teksti ei mistään. 😀

  8. carita kirjoitti:

    Tietyt asiat jätän kertomatta blogissa ja somessa. Lasteni tiedot sekä henkilökohtaiset asiat ovat niitä jotka eivät valitettavasti kuulu tänne tai ylipäätään muille ihmisille. Nämä asiat olen rajannut niin tästä tekstistä kuin kaikista muistakin pois ja niin aion toimia jatkossakin. Tämä blogi kertoo asioita minusta eikä lapsistani. Tuskin kukaan äiti julkaisee tietoja lasten tapaturmista ja terveydentilasta kaikkien luettavaksi..

  9. Mina kirjoitti:

    Siis itse suuniteltun sektion kokeneena kuulostaa kamalalta tuo jalkojen aikainen tunnon palaaminen .. HUİ!

  10. Sl kirjoitti:

    Hei, toivottavasti toivutte hyvin synnytyksestä. Henkinen toipuminen voi viedä enemmän aikaa kuin fyysinen. Ymmärrän kyllä, että lukijoita kiinnostaa, mitä synnytyksessä tapahtui, mutta kaikkea ei tosiaankaan tarvitse eikä kannata kertoa julkisesti. Työskentelen opettajana yläasteella ja oppilaat ovat huolissaan niistä kaikista kuvista ja tiedoista, joita heistä netistä löytyy. Tämä tulee usein esille, kun keskustelemme somesta.

  11. carita kirjoitti:

    Kiitos kommentista. 🙂 Kieltämättä viimeiset minuutit leikkauksessa vajaalla puudutuksella tuntui aika kamalalta..

  12. carita kirjoitti:

    Kiva että kommentoit. 🙂 Huomasin juuri tämän synnytyksen jälkeen että henkinen toipuminen vie paljon kauemmin aikaa kuin fyysinen. Vanhempien tulisi tosiaan ajatella asioita pidemmälle jakaessaan someen tietoa ja kuvia lapsista. Minkä kerran on nettiin laittanut niin se valitettavasti pysyy siellä ikuisesti ja näistä voi olla harmia lapselle tulevaisuudessa..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *