Hae
Carita Pesonen

Ruis bruschetta

Tuoreista kasviksista ja yrteistä valmistuva herkullinen, terveellinen ja vielä ruis pohjaan valmistettu bruschetta, kuulostaisi aika täydelliseltä vaihtoehdolta välipalaksi tai iltapalana, vai mitä olette mieltä?

Perinteinen bruschetta valmistetaan vaaleaan paahdettuun leipään, joka maustetaan valkosipulilla, oliiviöljyllä tomaatilla ja mausteilla. Alun perin bruschetta-leipä on tarjoiltu alkupalana, mutta mielestäni se on loistava valinta myös esimerkiksi iltapalana kuten meillä sitä vasta valmistettiin. Vaihtoehtoisesti päätin kokeilla hieman terveellisempää versiota vaihtamalla vaalean leivän ruisleipään, joka maistui vähintään yhtä herkulliselta.

Ruis bruschetta

Ruisleipää
2 valkosipulin kynttä

Bruschetta täyte:

10 tomaattia
1 iso sipuli
1 ruukku tuoretta basilikaa
5 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Puolita tomaatit ja koverra sisusta pois lusikalla. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja basilika. Mausta oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa sekä mustapippuria.

Paahda ruisleipä palat leivänpaahtimessa lämpimiksi ja rapeiksi. Hiero valkosipulin kynnellä lämpimän leivän pintaa, jolloin saat sopivasti makua leivälle. Lisää haluamasi määrä täytettä leivällä ja nauti lämpimänä, Buon appetito!

IMG_9565

IMG_9562 IMG_9291

Proteiinipatukka – parempaa kuin karkki

Lähes jokaisen kaupan hyllyiltä löytyy monipuoliset valikoimat erilaisia proteiinipatukoita, joiden ravintosisällöt vaihtelevat huimasti. Omalla kohdallani proteiinipatukat eivät ole päivittäisessä käytössä, mutta silti meidänkin kotona niitä löytyy aina keittiön kaapista niin sanottuna nopeana hätävarana välipalaksi. Patukat on helppo napata mukaan matkaan tai töihin, jos muuta välipala vaihtoehtoa ei ole sillä hetkellä saatavilla.

Uudet Fast Nix ja Nax patukat ovat myös vihdoin löytäneet paikkansa kauppojen lisäravinne hyllyiltä – tätä päivää on odotettu! Tarjolla on neljä herkullista vaihtoehtoa. Nix patukoissa yhdistyvät suklaa, toffee sekä krispit maapähkinän tai vaniljan makuun. Nax patukoissa puolestaan rapeat krispit sekoittuvat valkosuklaan tai maitosuklaan joukkoon. Maku on hyvin verrattavissa perinteiseen riisisuklaaseen, mutta ravintoarvot ovat silti huomattavasti paremmat. Proteiinia näissä patukoissa on vaihtelevasti 9,5-14g. Koostumus on täydellisen rapea ja erilainen, eikä yhtään jauhomainen niin kuin monissa muissa proteiinipatukoissa.

IMG_9494

IMG_9495

Uskon että näitä patukoita tulee löytymään tästä eteenpäin meidän kotoa. Pahimpaan makeanhimoon löytyy myös varmasti apua näistä, sillä on tämä huomattavasti parempi ja terveellisempi valinta suklaapatukalle. Valehtelematta parempaa kuin karkki, uskokaa tai älkää! 😉IMG_9291