Hae
Carita Pesonen
Kaupallinen yhteistyö

Hääkoristeet ja hääkattauksen suunnittelu

Kaupallinen yhteistyö: My Dream Day

Vuosi lähenee loppuaan ja ensi kesä lähestyy uhkaavasti, joten on hyvä yrittää pysyä järkevässä aikataulussa hääsuunnittelujen kanssa. On paljon asioita joita pystyy suunnitella jo etukäteen ja parhaimmillaan tehdä valmiiksi ennen h-hetkeä. Olen hääjärjestelyjen kanssa sitä mieltä että miksi jättää viime tippaan jos asiat voi hoitaa hyvissä ajoin? Hääkoristeet saapuivat juuri postissa ja pääsin suunnittelemaan sekä toteuttamaan yhtä tärkeimmistä asioista juhlapaikan koristelussa. Nyt nimittäin pääsette näkemään millaisen kattauksen olin mielessäni suunnitellut meidän ensi kesän häihin.

HÄÄKORISTEET & HÄÄKATTAUS

Häiden teema tulee olemaan sopiva sekoitus rustiikkista sekä maalaisromanttista tunnelmaa. Teema tulee osittain välittymään jo vieraille lähetettävistä kutsukorteissa joiden askartelu tulee olemaan ajankohtaista heti joulukiireiden jälkeen. Hääkoristeet tulevat olemaan koivukiekkoja, kynttilöitä, juuttikaitaliinaa, vanhoja ikkunoita, erilaisia köynnöksiä sekä tietysti kukkia. Hääpaikan koristelussa olennainen osa (erityisesti kesähäissä) on mielestäni viherkasvit sekä kukat. Päädyin tilaamaan My Dream Dayn valikoimasta kauniit muratti lehtiköynnökset sekä valkoisen ruusuköynnöksen joiden avulla hääkattaus sekä juhlapaikka on helppoa koristella kädenkäänteessä. Oikeiden kukkien sijasta näiden säilöminen kuukaudesta tai vuodesta toiseen on mahdollista. Puolestaan häiden jälkeen köynnökset on helppo laittaa kiertoon tai hyödyntää askartelussa sekä kodin sisustamisessa.

hääkoristeet

hääkoristeet

Mr. & Mrs. juuttikankaiset tuolikoristeet hääparin istimapaikkojen merkitsemiseen täältä. Taustalla roikkuva muratti lehtiköynnös täältä ja ruusuköynnös täältä.

Hääkattauksen suunnittelu sekä toteuttaminen pienimuotoisesti etukäteen antaa mahdollisuuden nähdä toimiiko mielessä olleet hääkoristeet niin kuin olin ajatellut. Tämän kattauksen toteuttaminen oli erittäin mukavaa ja antoi taas kerran muistutuksen siitä että tämä kaikki ei ole unta vaan me todellakin mennään naimisiin, vaikka ensi kesä tuntuu vielä kovin kaukaiselta.

Isoissa juhlissa kuten juuri häissä istumajärjestyksen kanssa on järkevää käyttää sekä pöytäkarttaa että nimettyjä paikkakortteja. Ajattelin ensimmäisenä askarrella itse teemaan sopivat paikkakortit, mutta säästyin tältä vaivalta! Kun löysin nämä valkoiset kauniisti kimaltavat sydän paikkakortit en edes viitsinyt uhrata ajatusta saati aikaa useiden kymmenien paikkakorttien askarteluun.

hääkoristeet

Valkoiset sydän paikkakortit täältä ja Instagram # kyltti täältä.

Hääkoristeita selaillessa löysin hauskan Instagram kyltin johon kirjoitetaan oma hashtag ja näin vieraiden lisäämät kuvat löytyvät vaivatta somesta. Tämä oli loistava löytö sillä meidän vieraiden keskuudessa tullaan taatusti lisäämään kuvia someen sekä käyttämään tätä # merkintää.

Hääkattaukseen suunnitellut valkoiset pöytäliinat olisivat yksistään olleet tylsät joten juuttikaitaliina antaa juuri sopivasti rustiikkista tunnelmaa kattaukseen. Juuttikaitaliinaa löytyy myös tämän perinteisen lisäksi erilaisilla pitsi koristeluilla. Vaikka alkuun olin ajattelut pitsireunaisen juuttikaitaliinan sopivan parhaiten kattaukseen niin meidän tapauksessa tämä perinteinen toimii parhaiten pöydän keskellä kulkevien köynnösten kanssa. Hääkoristeet kannattaa tilata hyvissä ajoin etukäteen. Sommittelemalla kattaus ja hääkoristeet etukäteen välttyy mahdolliselta stressiltä joka voi yllättää juhlia edeltävänä päivänä kun on aika koristella hääpaikka.

hääkoristeet

Kattausta suunnitellessa varmistui ainakin se asia, että hääkoristeiden ja tyylin suhteen ollaan juuri meidän näköisissä suunnitelmissa. Mitään kirkkaita värejä ei tulla näkemään vaan  meidän häissä mennään hyvin perinteisellä häihin sopivalla valkoisella ja vaaleilla sävyillä.

LUE MYÖS ↓

HÄÄSUUNNITTELUA

KAASOKOSINTA

RISTIÄISET JA KOSINTA

SEURAATKO JO? ♥

INSTAGRAM | FACEBOOK | BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Kaupallinen yhteistyö: My Dream Day

Kuulumisia ja huonosti nukutut yöt

On eräs asia jonka olen oppinut näiden viimeisten vuosien sekä äityiden myötä. Olen oppinut että sitä jaksaa porskuttaa hyvin vähillä yöunilla melko pitkään, mutta jossakin kohtaa väsymys saattaa yksinkertaisesti olla liikaa. Toiset päivät mennään kahvin voimalla, mutta mihinkään ihmeisiin kahvikaan ei kuitenkaan pysty..

Olen aina sanonut että meillä nukutaan suhteellisen hyvin, mutta tosiaan kaikki on myös hyvin suhteellista. Lasten kanssa hyvin nukuttu yö tarkoittaa yleensä 1-3 heräämistä ja sitä että edes toinen nukkuu koko yön omassa sängyssä. Uskaltaisin väittää että sellaisia öitä joina olen saanut nukkua heräämättä kertaakaan on mahtunut viimeiseen kolmeen vuoteen.. no tämä luku on laskettavissa yhden käden sormilla.

Meidän perheessä on kaksi pientä lasta joiden mielestä nukkuminen on tässä elämänvaiheessa ihan liian yliarvostettua. Kuka tarvitsee päiväunia tai kellonympäri nukuttuja yöunia kun vähemmälläkin jaksaa? Tosiasia vain on se että erityisesti lapset mutta myös aikuiset tarvitsevat riittävästi unta. Puuttuvat päiväunet tuovat ylimääräistä kiukuttelua ja erityisesti esikoinen on usein yliväsynyt iltaisin.  Illalla on paljon mukavampi kukkua, laulaa sängyssä, kertoa tarinoita ja ravata vessassa kun pissahätä yllättää kerta toisensa jälkeen.

Todellisuus on se että vuorokaudessa on ainoastaan 24 tuntia eikä yhtään enempää, vaikka sitä kuinka toivoisi. Tällä hetkellä tämä perheen ja jonkinlaisen järjestyksen säilyttäminen kotona vaatii niin monta tuntia vuorokaudesta, että olen joutunut nipistämään omista yöunista aikaa tekemättömien töiden ja kertyneiden askareiden hoitamiseen. Osa ensi kesän hääjärjestelyistä vaatii toimenpiteitä, lähestyvä joulu ei yksinkertaisesti synny itsestään ja olen joutunut kantapään kautta hyväksymään että koti ei ole mahdollista pitää 24/7 järjestyksessä lasten kanssa.

Tätäkin tekstiä kirjoittaessani olen keskeyttänyt lukuisat kerrat ja peitellyt molemmat lapset aina uudelleen, käynyt silittämässä kerta toisensa jälkeen uneen ja nostanut pudonneen tutin lattialta niin monta kertaa että menen jo laskuissa sekaisin. Vaikka tämä kiire ja vähäiset yöunet tuntuvat juuri nyt rankalta vaiheelta elämässä niin kaikki on kuitenkin sen arvoista. Välillä on ihana saada irtiotto arjesta ja reilu viikon takainen yhden yön mökkiviikonloppu ystävien kanssa tuli enemmän kuin tarpeeseen. Jo yksi hyvin nukuttu yö ilman herätyksiä auttaa heti jaksamaan paremmin näiden ruuhkavuosien keskellä. Ei muuta kuin hymy kasvoille ja luotetaan siihen että vielä jonakin päivänä molemmat lapset nukkuvat aamuun asti heräämättä kertaakaan yön aikana.

LUE MYÖS ↓

KOTIÄITI VAI YRITTÄJÄ?

ONKO MEIDÄN PERHEEN LAPSILUKU TÄYNNÄ?

EPÄSUOSITUT MIELIPITEENI

PÄIVÄ MUN KANSSA

SEURAATKO JO? ♥

INSTAGRAM | FACEBOOK | BLOGLOVIN | BLOGIT.FI